ABOADENT - Yritysesittely

Aboadent oy turkulainen, vuonna 1996 perustettu hammaslääkärin vastaanotto. Yrityksen perustaja ja omistaja on HLL Pauli Kossila. Vakituisia työntekijöitä on tällä hetkellä kolme ja osa-aikaiset hammaslääkärit mukaanlukien yhteensä viisi.

Vastaanottotoiminta alkoi Maariankatu 4:ssä yhden hoitohuoneen vastaanottona. Sitten toiminta laajeni kahteen hoitohuoneeseen ja nykyisessä toimipaikassamme Sibeliuksenkadulla hoitohuoneita on kolme.

Toiminta-ajatuksenamme on alusta alkaen ollut hoitaa kaikkia, kuten toivoisimme itseämme hoidettavan. Käytännössä tämä tarkoittaa huolellista, hellävaraista ja laadukasta hoitoa sekä ystävällistä ja luotettavaa asiakaspalvelua. Hoidamme potilaitamme kokonaisvaltaisesti ja kutsumme säännöiisesti määräaikaistarkastuksiin. Näin saamme suun terveyden ja asiakastyytyväisyyden pysymään yllä parhaalla mahdollisella tavalla.
Lisäksi seuraamme aikaamme ja käytämme parhaiksi todettuja hoitomenetelmiä sekä materiaaleja. Niinpä koko toiminta-aikanaan Aboadent ei ole kertaakaan aiheuttanut potlasvahinkoa, joutunut syytteeseen hoitovirheestä tai saanut kuluttajariitalautakunnalta huomautuksia.

Pitkäjänteisen ja nousujohteisen työn ansiosta Aboadent on sysyllä 2009 noteerattu yritysten korkeimpaan AAA luottoluokitukseen. Kyseisen luokituksen on saanut vain 4,3 % suomalaisista yrityksistä!

Voit siis tulla huoletta ja luottavaisin mielin luoksemme ja antaa meidän vastata hampaidesi ja suusi hyvinvoinnista!







 

Powered by Qred Smart®